Vanhasta unelmasta uudeksi

Työntekijä pystyy talolla ollessaan kuvittelemaan miltä omistajista on tuntunut muuttaessa uuteen taloon.

Isä oli rakennusmestari, mahdollisesti arvostettukin, joka ihan itse askarteli tämän talon perheelleen ja ajatteli siinä asuttavan päivien päähän asti.

Tässä onnellisessa tapauksessa niin oli käynytkin, isästä oli aika jättänyt jokin aika sitten ja äidistä hiljattain.

Nyt me seisoimme heidän unelmansa eteisessä ja mietimme, että kuinka tämän rakkauden pesän jälleen herättäisimme eloon.

Herra Rakennusmestari oli talon tilannut Helsingin Mestarirakentajilta ja 60-luvun talopaketti kantoi nimeä "pähkinä".

Pienillä omaperäisillä muutoksilla siitä saatiin Herran mieleinen ja unelma kävi toteen. Talo oli heidän avioliiton ensiaskelista alkaen heidän loppuun asti.

Mutta olisiko se kohta meidän?

Mielessäni olen jo purkanut kattoa ja ihmetellyt materiaaleja. Pyytänyt tarjouksia SPU-levyistä ja miettinyt onko käsissämme legendaarinen hometalo vai voisiko, jospa sittenkin olisi voinut onni potkaista ja talo olisi vain hiomaton timantti.

Mitä jos talo olisi meidän seuraavat 60-vuotta? Aina avioliiton ensiaskelista, meidän päivien päähän?

Ja jos ei, niin ainakin tontista saa hyvät rahat muutaman vuoden päästä.

Yläkerran materiaaleja on pyöritetty ja mietitty, mitä teetetään vieraalla, mitä tehdään itse? 

Minkälainen lattia sopii 60-luvun taloon, mutta täyttää myös muut vaatimukset äänieristyksen, lämmön ja hengittävyyden suhteen. Puhumattakaan edullisesta hinnasta ja näppärästä asentamisesta.

Tiedän, että realistisesti ajateltuna, pelkkään purkamiseen ja tuhoamiseen menee kuukausi. Koko yläkerran laittamiseen varmasti vuosi, ellei kauemminkin, mutta silti mielessä hohkaa jo se ihan itse tehty ja kunnostettu 60-luvun unelma. 

Katseet on ihan vähän kääntynyt jo alakerran vessaan ja kaakeleihin. Sehän nyt on pieni homma verrattuna kattoon! 

Eli menee siinä sivussa ja sulassa sovussa..

Nämä ne on todellisia piinaviikkoja. 

Työntekijä

Talo etsi ihmisen

Aloitettiin miehen kanssa pieni harrastus jokin aika sitten.

Kierretään kaikki myynnissä olevat "pommit" lähiseudulta.

Olemme jo kerran aikaisemmin yhteen näkemäämme pommiin rakastuneet ja käyneet sitä useamman kerran katsomassakin, mutta se ei sitten johtanut mihinkään.

Senkään vuoksi, että välittäjä ei huomannut meille kertoa toisen pariskunnan tehneen tarjouksen ja se olikin sitten myyty..

No, onni potki jokin aika sitten, kun melkein viereiseltä tieltä tuli myyntiin 60-luvulla rakennettu omakotitalo.

Ihan pommi pihalta ja kamalat kuvat, mutta jotenkin se kutsui.

Lähdimme sitten sitä katsomaan ja ovesta sisääntultua se oli menoa.

Oli, kuin se sanoisi "minä olen sinun". Tai, kuten se oli sanonut äidilleni "laita minut kuntoon". Siellä pystyi aistimaan vanhan hengen, ajan lämmön ja sen kotoisen kutsun. 

Ihanaa 60-luvun nostalgiaa, kaikki pinnat ihan kuten kultaisella 60-luvulla, keittiön varustuksia myöten.

Mikään talo ei ole täydellinen ja tässäkin on vesivahinko (ehkä toinenkin) vuosien varrella käynyt. Sen lisäksi siis, että huopakatto vuotaa tälläkin hetkellä, mutta se on korjattavissa. Ja siinä on niin paljon potentiaalia. No, ei ehkä suoranaisesti siinä katossa, mutta talossa kaiken kaikkiaan.

Kun perheenikin siihen oli rakastunut ja kehunut, että kuinka hieno se sisältä (huom! Sisältä!) on, niin johan se piti työntekijän kilauttaa pankkiin.

Odottelemme siis vastausta pankilta ja ensi viikolla lyödään tarjousta tiskiin. Tosin meidän tarjous on, kuin lyönti navan alle, mutta kuinka paljon voi tarjota talosta johon sataa (kirjaimellisesti) sisään?

Tässä sormien syyhytessä ja visioiden vilistäessä silmissä, olen jo sisustamisen lisäksi tehnyt myös paljon konkreettistakin.

Olen lähettänyt neljä tarjouspyyntöä katon korjauksesta, sekä laskenut, opiskellut, lukenut ja lukenut katon eristämisestä sekä korjauksesta.

Tiesittekö, että huopakaton päälle voi laittaa peltikaton? Me neither! Eikö oo jännää?!

Lueskelee sitä mistä vain, niin SPU-levyt (hinnastaan huolimatta) ovat selkeästi suosituin ja paras vaihtoehto. 

Eikä pelkästään tämän tulipalo-kammoisen ihmisen mielestä palonkestävyydeltään vaan ihan kaikilta ominaisuuksiltaan. Siis jopa minä, nainen, osaisin ja pystyisin levyt asentamaan. Ja se on iso plussa se.

Olen jopa googlettanut mitä roskalavan tuonti, vienti ja tyhjennys maksaa, että osaan senkin ottaa budjetissa huomioon.

Tiedän kyllä varsin hyvin, että ikinä/koskaan ei mitkään budjetit pidä paikkaansa, mutta saahan sitä haaveilla.

Ensi viikolla heitetään tarjousta pöytään ja sitten se on vaan piinallista odottelua. Meneekö tarkous läpi, saadaanko oma kämppä myytyä, tarjoaako siitä joku muu sillä välin...? Voi tätä piinaavaa aikaa.

Jostain syystä vatsassa kutkuttaa se ajatus omasta talosta ja varsinkin tontista (2000 neliötä näillä hoodeilla on harvinaista herkkua)..

Vielä pitää tutkia muutama eristys vaihtoehto seiniin, sekä tutkia materiaaleja.

Takkahan pitää muuttaa varaavaksi ja ilmalämpöpumput pitää hommata.

Vihreä kokolattiamatto pitää vaihtaa toiseen materiaaliin ja, ja, ja... Oi, että tästä mä tykkään!

Näen jo sieluni silmin meidät nostamassa eristelevyjä kattoon ja ensi kesänä grillataan meidän puutarhassa katsellen meidän taloa. Villakoira ja mäyräkoira juoksentelee jalkojen juuressa ja grillissä tirisee sisäfilettä. Ystävät (ja perhe) tuo kylmää olutta ja iloa tupaan. 

Ei ollenkaan huonompi hapatus, vaikka ehkä vähän naiivia. Mutta eikö unelmat yleensä ole?

Sormet ja varpaat ristiin ja katsotaan, kuin käy.

Hirveää vauhtia velkaantuva,

Työntekijä