Tuli anopin kanssa eilen keskusteltua siitä, että ihmiset yleensä jonkun katastrofin tai sairauden jälkeen laittaa elämän arvonsa uusiksi.
No,minulle ei ole sen suurempaa (vielä, onneksi) katastrofia sattunut kohdalle.
Mitä nyt tänään pelkään henkeni edestä 2-3 tuntia.
Tilannetta voisi verrata siihen, kun idolini Johanna Tukiainen menisi flipflopeissa keskellä talvea baariin, liian pienessä mekossa. Seuranaan diabeetikko ja alkoholisti siskonsa Julia.
Olemme siis matkalla mökiltä kotiin, alla on siis Skoda, jota ystäväni luonnehti ystävällisesti "ruohonleikkuriksi" ja perässä liian iso peräkärry, joka on täynnä puita (lue: painaa vi*usti).
Tämän tilanteen flipflopit on siis se, että alla on kesärenkaat. Ne, jotka ei asu Vierumäen lähellä: tääll on 3cm lunta, lisää sataa ja lämpöä -1.Meidän auto on Johanna ja peräkärry Julia.
Kun ajaa 60km/h vauhdilla ja tietää, että autoa ei jarruttamalla saa pysähtymään, niin väkisinkin alkaa miettimään mikä tässä elämässä on tärkeää.
Tällä hetkellä tärkeää on murjottaa miehelle. Koska tottakai, tähänkin tilanteeseen ollaan jouduttu nimenomaan niiden takia. Miesten.
Seuraavaksi tärkeintä on kieltäytyä kaikista kyydeistä ja reissusta, johon sisältyy Julia.
Diabeetikko ja alkoholi (tai baarit) ei vaan sovi yhteen.
Tässä tapauksessa minä ja peräkärry ei vaan sovita yhteen.
Luistonesto on kiva olla olemassa, mutta siinä vaiheessa, kun se estää pääsysi haluamaasi paikkaan, mä en enää ole sen puolella.
Mä toivon, ettei nämä jää mun viimeisiksi sanoikseni.
Still alive, työtön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti