Eli työttömän arkea.
Nyt, kun "loppu" häämöttää olen miettinyt paljon työkavereita.
Ihan varmasti tulee itku siitä liikutuksesta, kun tietää, että viimeistä kertaa näkee kaikkia yhdessä. Toivottavasti joihinkin tulee pidettyä tiiviimpääkin yhteyttä (kiitos facebookista!) ja jossain vaiheessa elämäämme vielä kohtaamme. Töiden tai vapaa-ajan merkeissä.
Tästä sainkin aasin sillan tiimityön tärkeyteen.
Olin noin 10-vuotias ja isosiskoni noin 14.
Pikkusiskoni oli saanut syntymäpäivä lahjaksi jättikupliksen ja sitä piti tottakai kokeilla.
No, onnistuin tottakai myös rikkomaan koko vekottimen.
Menin keittiöön sullomaan tätä laitosta roskikseen, eli hävittämään todistusaineistoa, kun huomasin keittiön pöydällä ananaspalojen tyhjät tölkit. Saattoi olla persikkaakin, mutta siis tyhjiä tölkkejä.
Olimme kaksin siskoni kanssa kotona joten syyllistä ei tarvinnut pitkään etsiä.
Persikat, ananakset mitkä lie, oli ollut syönti kiellossa, sillä äitimme oli tarkoitus leipoa niistä myöhemmin jotain.
Koska olimme molemmat hyvät selitykset velkaa ja jo valmiiksi tuntui pahalta, kun oltiin mokattu, keksimme täydellisen rikoksen.
Jos minä otin vastuulleni kiellettyjen ruokien syönnin ja isosiskoni tuon kupliksen rikkomisen, ei toruminen tuntuisi niin pahalta.
Ja näin tehtiin.
Tiimityöskentelyä parhaimmillaan. Otimme toki opiksemme tästä, mutta pääasia oli varmasti se, että se lujitti meidän välistämme sidettä.
Vielä tänäkin päivänä olen ylpeä meidän yhteisestä kieroilustamme.
Sitähän se on, paikkaillaan toisen heikkouksia ja lujitetaan vahvuuksia. Yhdessä.
Upeat ihmiset ollut nytkin ympärillä jakamassa puolen vuoden reissun.
Vielä muutaman päivän on tiimi kasassa.
Otetaan sille!
TTT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti